Puheenvuoro Lahden sukukokouksessa 2022.
Vuoden 1918 sisällissodan jälkeen voittajat kävivät oikeutta sodan aikana ja sotaa edeltävänä aikana tehdyistä maanpetoksellisiksi katsotuista teoista. Sodan aikana valkoiset pidättivät rintaman takana mitä erilaisemmista syitä punaisiksi tiedettyjä tai epäiltyjä. Tämän lisäksi huhti-toukokuun vaihteessa kymmenet tuhannet punaiset jäivät vangiksi, kun punaisten valta kaatui koko maassa. Rikoksiksi katsottiin esim. työväenyhdistyksessä toimiminen, lakkoihin kiihottavat puheet, punakaartiin kuuluminen ja sen mukana esim. takavarikoihin, ryöstöihin, murhiin yms. osallistuminen, rintamataisteluihin osallistuminen ja punakaartiin kuuluminen.
Pidätetty kuulusteltiin valmiiksi tehdyn kysymyslomakkeen mukaan, kuulustelun suoritti joko oman paikkakunnan suojeluskunnan esikunta tai vankileirin toimitsijat. Asia eteni valtiorikosoikeuteen tai syyte jätettiin nostamatta. Vangeilla oli mahdollisuus valittaa yli kahden vuoden vankeustuomioista valtiorikosylioikeuteen. Kuolemantuomioista voi anoa armoa.
Kesäkuun lopulla 1918 alkoivat valtiorikosoikeudet toimia. Niiden arkistot ovat säilyneet ja ne ovat myös luettavissa avoimesti verkossa. Kuka tahansa voi tutkia oman paikkakuntansa tai sukunsa osallisten vaiheita näiden arkistojen avulla.
Tämä oikeudellinen prosessi tuotti joidenkin vankien kohdalla varsin muhkean tietopaketin. Vangit kirjoittivat itse puolustukseen pitkiäkin selvityksiä ja hakivat kotiyhteisöstään kansalaiskelpoisuutta todistavia lausuntoja työnantajilta ja muilta todistajilta. Oman paikkakunnan suojeluskunta saattoi antaa vangista tarvittaessa lausunnon. Lisäksi mukana on virkatodistukset. Sukututkijalle ja paikallishistorian tutkijalle aineisto voi olla melkoinen aarrearkku.
Aineiston käytössä ei kuitenkaan voi olla liian varovainen, sillä on muistettava lähteiden syntyhistoria. Kuulusteltavat ovat henkensä hädässä, jokainen koettaa henkikultansa pelastaa. Vaikka kuulustelun lopuksi kuulustelija arvioi kuulusteltavan luotettavuutta, arkiston käyttäjän on syytä koko ajan muistaa tilanne.
Lausunnon antajalla voi olla vanhoja kaunoja tai erityinen tarve pelastaa vangittu. Jos vangittu sai ankaran vankeustuomion tai kuolemantuomion, niin läheiset etsivät kiireellä hyvän mainetodistuksen antajia.
Jokainen joutuu miettimään löytämiensä tietojen julkaisemisen mielekkyyttä ja tarpeellisuutta itse. Niin tuomittujen omaiset kuin tuomitsijatkin voivat kokea voimakkaita tunteita vuoden 1918 tapahtumiin. Vuosi 1918 on yllättävän lähellä.
Itse olen kylläkin kokenut, että enimmäkseen ihmiset ovat iloisia, kun saavat tietoja sukulaisistaan. Yhtään ikävää kokemusta minulla ei ole, vaikka kylähistorian blogissani olen kertonut mm. paikallisen punaisen murhamiehen tarinan.
Seuraavassa kerron joitakin Roivainen, Roivas, Roivanen suvun jäsenten kohtaloita vuoden 1918 sodassa.
Aatami Roivainen, hurskas kurjuus savolaisittain
Aatami Roivainen syntyi Lapinlahden Ollikkalassa 2.11.1877. Suku omisti Kuosmalan tilan. Ilmeisen vakavarainen perheen elämä suistui raiteiltaan, sillä Aatamin äiti sairastui keuhkotautiin ja perheen lapsista ainakin yksi tyttäristä kuoli samaiseen tautiin. Aatami joutui lopulta isänsä kanssa Lapinlahden vaivaistaloon. Heikki-isä elätti itseään renkinä. Jossakin vaiheessa Aatami Roivainen muutti pois Lapinlahdelta Viipuriin, jossa hän työskenteli Diesel Woodin palkkalistoilla. Yhtiö omisti Karjalassa sahoja, Pitkärannan selluloosatehtaan ja harjoitti laivaliikennettä. Aatami Roivainen sanoi olleensa viimeksi yhtiön töissä Galitsiassa!
Kun sota syttyi tammikuussa 1918, Aatamikin jäi työttömäksi. Hän kertoi kuulusteluissa joutuneensa pakolla punakaartiin Viipurin kadulla kävellessään helmikuussa 1918. ”Koska oli pakko ja kaartissa sai ruokaa ja palkkaa.” Aatami Roivainen ei ollut terve, kuulusteluasiakirjassa mainitaan hänellä olevan ”suuri kasvi selässä”.
Aatami kertoi olleensa koko ajan Viipurissa, kuorineensa perunoita, siivonneensa ja lämmittäneensä punakaartin tiloja. Hyvin monet kuulusteltavat sanoivat joutuneensa olosuhteiden pakosta punakaartiin, ei varmasti ollut viisasta muuta sanoakaan kuulustelutilanteessa. Aatamin näkyvästi huono terveys sai kuitenkin kuulustelijan mainitsemaan asiakirjassa, että Roivaisen lausunto vaikuttaa uskottavalta. Hän pidettiin töpinän miehenä. Hänellä ei myöskään ilmeisesti ollut minkäänlaista ammattiyhdistys- tai puoluepoliittista historiaa.
Kun punaiset antautuivat, niin Aatami jätti aseensa Viipurin kasarmille ja käveli kotiinsa, Mustainveljestenkatu 14. Hänet pidätettiin kotoaan.
Oikeus tuomitsi Aatami Roivaisen avunannosta valtiopetokseen kolmeksi vuodeksi vankeuteen, mutta tuomio annettiin ehdollisena ja hänet vapautettiin välittömästi viiden vuoden koetusajalla. Ratkaisuun varmasti vaikutti Aatamin näkyvä sairaus ja ilmeisen vaatimaton osuus sotatapahtumissa. Vaikeasti sairas, vankileirillä kolme kuukautta virunut Aatami muutti takaisin Lapinlahdelle sukulaistensa hoiviin Ollikkala 27.
Roivaan veljekset kapinan pyörteessä, ei sattumalta eikä pakolla
Ivar Roivas (s. 1898)
Pielisjärven Pankakoskella toi 1800-luvulla ruukki, jossa Johan Roivas toimi. Kun ruukin toiminta loppui, Johan Roivas muutti perheineen Taalintehtaalle. Johan Roivas oli aktiivinen työväenyhdistyksessä, ammattiyhdistyksessä ja osuustoimintaliikkeessä. Hänen poikansa Ivar Roivas kasvoi oletettavasti ruukkimiljöössä työväenaatteisiin. Hän aloitti työskentelyn 16-vuotiaana Taalintehtaalla. Hän liittyi myös ammattiosastoon ja työväenyhdistykseen. Vuonna 1918 hän oli ammattimies valssaamossa.
Ivar Roivas ilmoittautui vapaaehtoisena Taalintehtaan punakaartiin. Roivas kertoi avoimesti sotataipaleensa kuulusteluissa, hänet oli viety Tampereelle ja sieltä Ikaalisten rintamalle. Hän oli osallistunut taisteluihin Kyröskoskella ja perääntynyt joukkojen mukana Tampereelle, siellä hän haavoittui käteen ja jäi valkoisten vangiksi Pispalassa.
Ivaria ei yhdistetty murhiin tai ryöstöihin, mutta Taalintehtaan suojeluskunnan esikunnalta antoi hänestä hyvin ikävän lausunnon. Ivar oli ”täydellinen huligaani ja huono työmies, ei kaivatakotiin”.
Ivar Roivas sai tuomiokseen kolme vuotta vankeutta ja menetti kansalaisluottamuksen viideksi vuodeksi.
Juho Onni Alexander Roivas (s.1892)
Iivarin vanhempi veli Onni eli jo sisällissodan aikaan omillaan, hän työskenteli Helsingissä. Siellä hän myös liittyi punakaartiin maaliskuussa 1918 (omien sanojensa mukaan) ja hänet lähetettiin Satakuntaan vahvistamaan punaisten rintamaa Porin suuntaan. Helsingissä punakaarti oli oli ainakin paperilla hyvin organisoitu, sillä Onni Roivaan joukko-osasto oli Helsingin punakaartin 2. rykmentti, 2. pataljoona ja 4. komppania.
Onni kertoi olleensa aluksi viikon Helsingissä Marian sairaalassa umpilisäkkeen tulehduksen vuoksi, jonka jälkeen hänet lähetettiin Noormarkkuun. Siellä hän sanoi olleensa ”majavahtina” vuorineuvos Walter Ahlströmin kodissa, Havulinnassa, jonka punaiset olivat ottaneet esikuntansa käyttöön.
Punaisen terrorin uhrina kuoli 10.3.1918 Noormarkun Kolialahdessa 16 pääasiassa Ahlströmin pääkonttorin johtohenkilöä. On sanomatta selvää, että kaikkia niitä punaisia joukkoja ja yksilöitä epäiltiin, jotka oleskelivat tuohon aikaan paikkakunnalla. Juho sanoi poistuneensa Noormarkusta 30.3.1918 ja palanneensa Helsinkiin. Siellä hän ei omien sanojensa mukaan osallistunut enää taisteluihin. Juho vangittiin Pitkälläsillalla 13.4.1918.
Jokainen vangittu joutui miettimään tarkoin sanojaan kuulusteluissa. Moni kertoo olleensa sairaana, vain vartiopalveluksessa, pakolla aseissa yms. Erityisen tärkeää usein oli olla ”jossakin muualla”. Esimerkiksi Noormarkun tapahtumat johtivat laajoihin kostotoimiin, jossa tuomioita annettiin summamutikassakin.
Juho oli vankina Suomenlinnassa, jossa valtiorikosoikeus tuomitsi hänet avunannosta valtiopetokseen kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja menettämään kansalaisluottamuksensa 8 vuodeksi. Roivas anoi armoa tuomiostaan, jota hänelle ei suotu.
August Roivanen – kiviäheittelemällä hankaluuksiin
Rautateiden solmukohtien hallitsemisesta tuli Suomen sisällissodan yksi strateginen tavoite. Juuri kapinan alla valmistui testauskuntoon Jyväskylän-Pieksänmäen rataosuus. Se yhdisti Suomen rataverkon tehokkaasti. Rataa oli rakennettu vuosina 1914-1918. Vielä keväällä 1918 ratatöissä oli arviolta 1500 miestä. Merkittävä osa näistä radanrakentajista tiedettiin punaisiksi. Valkoiset saivat kuitenkin varmistettua radan käyttöönsä jo helmikuun alussa. Silti sabotaaseja pelättiin ja radan varren punaiset puristelivat epäilemättä nyrkkiä taskussa.
Rataosuudella tapahtui välikohtaus maaliskuussa 1918. Leppälahdessa Ruokosaaren puoleisen sillan työmiehet heittelivät kiviä rataa vartiovia suojeluskuntalaisia kohti. Kivien heittely loppui vasta, kun suojeluskuntalaiset ”ankarasti käskivät”. Mieti, että ampuivatko vartijat ilmaan tms. Vartijat kutsuivat paikalle lisävoimia ja kaiken kaikkiaan 14 miestä pidätettiin. Heidän joukossaan oli August Roivanen, perheetön, Kuopiossa 17.9.1897 syntynyt ratatyömies.
Pidätetyistä kahdeksan joutui tarkempaan syyniin Haapakosken (Vaajakoski) suojeluskunnan esikuntaan. Kivien heittely ei ollut ei sitten lopulta ollut pidätettyjen suurin ongelma, sillä tutkijoiden mielenkiinto kohdistui nyt miesten tekosiin aiemmassa elämässä.
August Roivanen oli aktiivinen työväenliikkeessä ja oli osllistunut 1917 syksyllä suurlakon aikaan paikallisen järjestyskaartin toimintaan. Järjestyskaarti oli takavarikoinut valkoisiksi tiedetyiltä henkilöiltä aseita lakon aikana. Augustin epäiltiin olleen mukana näissä ”aseryöstöissä”. Haapakosken suojeluskunnan esikunta antoi Roivasesta suopean lausunnon, ”on rauhallinen ja hyvä työmies, epäillään kuitenkin osallisuudesta aseryöstöihin syksyllä 1917”. Roivanen siirrettiin Jyväskylään vankileiriin, mahdollisti vanhalle oluttehtaalle.
August Roivanen sai työnantajaltaan kiittävät lausunnot työtaidosta, ahkeruudesta ja miehen luonnettakin kehuttiin. ”On käyttäytynyt kiitettävästi ja raittiisti. Ei ole kiihkoilija” ja ” Tunnettu siivoksi ja rehelliseksi kansalaiseksi.”
August Roivanen vapautettiin ehdonalaisvapauteen 5.7.1918, eikä hänelle tullut valtiopetossyytettä. Silti hän tuli olleeksi vangittuna lähes neljä kuukautta.
Kaikki tarinat olivat vähän erilaisia, Taalintehtaan punakaartiin liittyminen oli varmaan puolittain velvollisuus Roivaan suvun jäsenille. Alueen työväenliikkeellä oli vahvat organisaatiot ja sosialismin aatetta kannatettiin perheessä jo toisessa polvessa. Aatami Roivainen tuo minulle mieleen Sillanpään Hurskaan kurjuuden Juhani Toivolan tarinan.
August, Akusti Roivanen taas olisi altis ehkä enempäänkin, mutta sodan rintamalinjat tavallaan pelastavat hänet pahemmasta pulasta. Tiedämme kuitenkin, että vasemmistolaisuus jäi vahvasti elämään perheessä seuraavaankin sukupolveen.
Airan mietteitä 